sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Mokkapalat




Taas piti kokeilla jotain uutta mokkapalaohjetta, jonka nappasin
täältä. Hyviähän nuo mokkapalat olivat, mutta eivät voittaneet muhkeita mokkapaloja, joita kokeilin aikaisemmin.

Pohja

  • 3 munaa
  • 3dl sokeria
  • 5dl vehnäjauhoja
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2tl vanilliinisokeria
  • 3rkl kaakaojauhetta
  • 2dl maitoa
  • 200g voita tai margariinia
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sula rasva, maito ja kuivat aineet vuorotellen vaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada leivinpaperin päälle pellille. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Kuorrute

  • 50g voita
  • 4dl tomusokeria
  • 5rkl vahvaa kahvia
  • 2tl vanilliinisokeria
  • 3rkl kaakaota (leivontakaakaota)
Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon kahvi ja sula voi. Sekoita tasaiseksi ja levitä hieman jäähtyneen pohjan päälle. Koristele.

Kardemummakakku



En muista kenen blogista tämän reseptin bongasin, mutta kiitos silti hänelle kuka tämän reseptin on kehitellyt :) Nyt löytyi meidän perheen lempikahvikakku. Yleensä kahvikakut ovat hyvin kuivia, mutta tämä kakku on todella mehukas. Suosittelen kokeilemaan!

2 munaa
3 dl sokeria
2½ dl kermaa
1½ dl sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa

Sekoita munat, sokeri, kerma ja voisula.
Lisää joukkoon siivilöidyt ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Paista 175 asteessa n. 50-60 minuuttia.
Anna jäähtyä ja koristele. (Itse sulatin suklaata päälle ja ri
pottelin suklaasulan päälle vielä hasselpähkinärouhetta)


Mustikkasuklaamuffinit




Nämä muffinit suuntasivat työpaikalle työkavereiden syötäviksi. Hyvinhän nuo muffinit lopulta maistuivat, yhtäkään muffinia en joutunut viemään takaisin kotiin :)
Muffinit olivat mielestäni ihan hyviä... Ilman mustikkaa ne olisivat olleet kuorrutteen kanssa turhan makeita.

Taikina :

4 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 ½ dl kaakaota
½ tl suolaa
2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
100 g voisulaa
2 dl maitoa
1 dl rahkaa

  • Lämmitä uuni 175 asteeseen.
  • Siivilöi jauhot, leivinjauhe, kaakao ja suola kulhoon.
  • Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
  • Lisää sitten voi, maito ja rahka.
  • Sekoita varovasti kuivien aineiden kanssa.
  • Lisää jäiset mustikat taikinaan.
  • Jaa taikina muffinivuokiin.
  • Paista uunissa n. 15-20 minuuttia.

Kuorrute :

60 g voita huoneenlämpöisenä
pkt tomusokeria
½ dl kaakaota
100 g maustamatonta tuorejuustoa

  • Vatkaa voi, tomusokeri ja kaakao kuohkeaksi.
  • Vatkaa joukkoon tuorejuusto.
  • Pursota ntai levitä kuorrute muffinien päälle.
Omasta kuorrutteestani tuli aivan liian löysää vaikka käytinkin tomusokeria sen yhden paketin... En sitten tiedä missä vika mättäsi.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Blogihiljaisuus




Nöyrimmät anteeksipyynnöt heti ensimmäiseksi. Blogini on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, koska olen tehnyt paljon 12 tunnin vuoroja ja kaikki toimettomat hetket on vietetty kavereilla / sukulaisilla.
Mutta enhän minä leivontaa ole paussannut :) Toivottavasti pian saisin niistäkin leipomuksista lisäinfoa tänne blogiin asti.